Loading...
  • Harjoittelu ja tule-terveys

    Sami Tarnanen ja Riikka Holopainen (toim.) VK-kustannus 2022 Tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat yleisin syy lääkärissä käyntiin ja työstä poissaoloihin. Yksilötasolla tule-vaivat aiheuttavat tuskaa ja kärsimystä sekä toimintakyvyn ja  elämänlaadun heikentymistä sekä yhteiskunnallisesti merkittäviä kustannuksia. Harjoittelu on yksi harvoista menetelmistä, jonka vaikuttavuus tule-vaivojen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa on osoitettu. Valitettavan usein harjoittelu kuitenkin nähdään yksinkertaistettuna ongelma-alueelle kohdistettavana rakenteita ja suorituskykyä vahvistavana toimena. Tule-vaivojen syntymekanismit ovat monitahoisia samoin kuin ovat harjoittelun vaikutusmekanismitkin. Monitahoisen ongelman hoitaminen monitahoisella menetelmällä vaatii niin tule-ongelmien luonteen kuin harjoittelun vaikutusten laaja-alaisena ymmärtämistä. Tässä kirjassa pyritään kuvaamaan kattavasti harjoittelun mekanismeja sekä niitä hyötyjä, joita harjoittelulla voidaan saavuttaa tule-terveyden edistämisessä ja -kuntoutuksessa, mutta aihetta tarkastellaan myös kriittisesti. Harjoittelun toteuttamista käsitellään sekä eri harjoittelumuotojen näkökulmasta, että harjoittelun ohjauksen, harjoitteluun sitoutumisen edistämisen ja liikunnan elämäntavaksi muuttamisen keinoja esitellen. Tietoa sovelletaan yleisimpien tule-vaivojen kuntoutukseen case-esimerkkien avulla. Kirjan sisällössä nojaudutaan vahvasti tutkittuun tietoon ja pyritään tuomaan esille tule-kuntoutuksen tietopohjan monitieteisyyttä. Aiheita käsitellään niin lääke-, terveys-, liikunta- kuin käyttäytymistieteiden näkökulmista. Kirjan sisällössä kuitenkin huomioidaan myös se tosiasia, ettei pelkkä tutkimustieto pysty vastaamaan siihen, miten harjoitteluohjelmat tulee tule-vaivojen kuntoutuksessa suunnitella. Tule-ammattilaisten käytännön osaamisen ja asiakkaiden näkemysten ja tavoitteiden huomiointi täydentävät kirjassa esitettyä kuntoutuksen toteutusmallia. Tule-vaivoja ja harjoittelua käsitellään kirjassa biopsykososiaalisen viitekehyksen kautta. Kenelle kirja on tarkoitettu: Kirja on tarkoitettu opiskeluun ja osaamisen syventämiseen sekä käsikirjaksi kaikille terveys- ja liikunta-alan ammattilaisille, joiden työ liittyy tule-terveyden edistämiseen tai tule-vaivojen hoitoon:
    • fysioterapeutit, hierojat, jalkaterapeutit, kiropraktikot, naprapaatit, osteopaatit, toimintaterapeutit
    • työterveyshuollon toimijat (työfysioterapeutit, työterveyshoitajat, työterveyslääkärit)
    • lääkärit
    • liikunnanohjaajat, liikuntaneuvojat, personal trainerit, valmentajat, liikunnan- ja terveystiedon opettajat
    Kirjan kirjoittajat: Sami Tarnanen (ft, TtT) ja Riikka Holopainen (ft, TtT) (Toim.) Eeva Aartolahti (ft, TtT), Juha Ahtiainen  (LitT, dosentti), Eero Haapala (FT, dosentti), Ilkka Hakala (ft), Johanna Ihalainen (LitT), Aleksi Isomäki (ft), Sami Kalaja (LitT, työelämäprofessori), Saija Karinkanta (ft, TtT), Oona Kettunen (LitM),  Marja Kinnunen (VTT), Julius Luomajoki (ft YAMK), Pekka Matomaki (LitM), Ritva Mikkonen (LitT), Katja Mjøsund (LT), Juhani Multanen (ft, TtT), Juhani Määttä (LT), Riku Nikander (ft, TtT, professori), Jari Parkkari (LT, professori), Kati Pasanen (ft, TtM, FT, dosentti), Arto Pesola  (LitT),  Pauli Ohukainen (FT), Mikko Patovirta (ft, TtM), Timo Rantalainen (LitT), Aleksi Reito (LT, dosentti), Lauri Stenroth (LitT, dosentti), Jani Takatalo (ft, TtM, LT), Olli Tikkanen (LitT),  Arja Uusitalo (LT, dosentti), Maarit Valtonen (LT), Tomi Vänttinen (LitT), Kaisa Wallinheimo (ft, LitM) Lisätietoja kirjasta https://vk-kustannus.fi/tuote/harjoittelu-ja-tule-terveys Hinta: 86,90€ (80€ (sis alv. 10%) + postikulut 6,90€) Kirjan maksu onnistuu tällä hetkellä verkkokaupassa verkkopankkimaksuna. Paytrail palvelun maksuehdot. Kirjan toimitus postitse (sis. hintaan)

Otsikko

Go to Top